Ranskalaiset uunissa, raaoista perunoista



Ohje:
Suikaloi perunat ja laita ne kulhoon. Lisää perään öljyä vähän kerrassaan ja pyörittele siten että kaikki suikaleet ovat kauttaaltaan öljyssä. Kaikkiaan öljyä menee ihan reilusti. Lisää myös reilusti rouhittua merisuolaa sekoituksien lomassa. Rouhi myös hieman mustapippuria sekaan.

Uuni 225 astetta. Laita se lämpenemään vasta kun perunat ovat öljytty ja suolattu. Suola hikoiluttaa perunoista ylimääräistä nestettä pois, jolloin ranskalaisista tulee rapeampia.
Levitä perunat uunipellille ja paista puolisen tuntia